Seniorit   
Seniorit-kurssilla keskitytään siihen, mikä on koiran elämässä tärkeintä: yhdessä tekemiseen, hauskanpitoon, arjen virikkeellistämiseen ja hyvinvointiin.
Kurssilla harjoitellaan uusia temppuja ja arkitaitoja, jotka ovat turvallisia ja helposti tehtäviä myös hieman vanhemmalle mummo- tai pappakoiralle. Uusien asioiden harjoitteleminen virkistää koira-arkea, varsinkin, jos lenkit ovat jo jonkun verran lyhentyneet tai aktiivinen harrastusura on päättynyt. Kurssin aikana tutustumme erilaisiin virikkeisiin ja siihen, kuinka mahdollistaa koiran lajityypillinen käyttäytyminen arjen keskellä. Hyvinvoinnista ei myöskään tingitä, vaan tällä kurssilla harjoittelemme erilaisia venytyksiä ja jumppaliikkeitä, jotka ylläpitävät koiran fyysistä kuntoa. Lisäksi kurssilla harjoitellaan oman koiran hieromista. Hieronta lisää aineenvaihduntaa, rentouttaa ja poistaa lihasjännityksiä. Koira kuin koira tykkäisi!
Kurssille ovat tervetulleita kaikki itsensä senioreiksi laskevat koirat.

Kurssille osallistuvat saavat myös 5% alennuksen koirahieronnasta, kun hieronta varataan ennen kurssia tai kurssin aikana.

tammikuu

Seniorit
Evästeet auttavat meitä tarjoamaan palveluitamme. Käyttämällä palveluitamme hyväksyt evästeet.